"Ethän koskaan peräänny tilaisuuden edessä, jos kyse on sellaisesta, mitä todella haluat tehdä. Jos pakenet, tilaisuus ajaa sinua takaa koko loppuikäsi."

SISÄISEN HYVINVOINNIN OHJAUS

Sisäinen hyvinvoinnin ohjaus auttaa asiakasta rentoutumaan ja kohtaamaan itsensä. Sen avulla asiakkaalla on mahdollisuus ottaa käyttöön omia voimavaroja ja etsiä uusia ratkaisuja omasta alitajunnastaan. Ohjaus auttaa myös kohtaamaan erilaisia muutostilanteita ja stressiä.

Ohjaustilanne alkaa rentoutuksella, jonka jälkeen asiakas ohjataan kohtaamaan alitajunnasta nousevia asioita. Kohtaaminen voi tapahtua esimerkiksi kehon kipukohtien tai sanojen kautta. Ohjauksessa asiakas sisäistää asioita laajemmin kuin vain tietoisen mielen tasolla. Yksikin ohjauskerta laittaa aina jotain liikkeelle ja sen myötä voi saada uusia oivalluksia ja uutta näkökulmaa asioihin. Sisäisen hyvinvoinnin ohjauksella voi vaikuttaa sekä kehon, että mielen hyvinvointiin. Ohjaus antaa asiakkaalle mahdollisuuden kohdata itsensä ja löytää omat voimavaransa. Ohjaus kestää alku- ja loppukeskusteluineen puolitoista tuntia.

REGRESSIOTERAPIA

Regressiossa voi kohdata menneitä elämiä tai tämän elämän tapahtumia. Siinä voi löytää ja vapauttaa tiedostamattomia tunnetukoksia ja löytää uusia ratkaisumalleja elämään. Se tuo ihmiselle tietoa hänen sisimmästään.

Regression aikana asiakas on syvästi rentoutunut ja voi kuulla oman intuitionsa ohjausta. Asiakas on rentoutuksesta huolimatta tietoinen ympäristöstään ja voi koko ajan vaikuttaa tapahtumiin. Regressio kestää alku- ja loppukeskusteluineen puolitoista tuntia.

PÄÄTÄ OMAN ELÄMÄSI SUUNTA JA ELÄ ITSESI NÄKÖISTÄ JA TASAPAINOISTA ELÄMÄÄ



TOTEUTUS: SALAISUUS.FI